Syksy on muutosten aikaa. Kesätöistä pitäisi palailla, vaihtaa kaupunkia ja aloittaa opinnot uudestaan. Paljon muutoksia lyhyessä ajassa, jännittää. Huomaan että sietokykyni on taas parantunut kun en (ainakaan vielä...) hypi seinille vaikka jännittääkin. Lähes poikkeuksetta vointini on aina huonontunut stressijaksojen aikana tai jälkeen, joskus jopa ennakoivasti. Mikäli en koe kummempia ahdistuksia lähiviikkoina, alan oikeasti uskoa että olen taas hieman parempi!
Parantumiseni on sujunut loivan porrasmallin mukaisesti. Ensimmäisen kerran hoidon (lääkitys ja terapia) alkaessa koin selkeän muutoksen vasta 4-5 kuukauden kuluttua. Olin menossa lyhyelle matkalle ulkomaille ystävieni kanssa. Jännitin etukäteen paljon ja olin haluton lähtemään mutta kokemus oli upea - ensimmäistä kertaa olin päiväkausia ajattelematta sairauttani ja murehtimatta jokaista tuntia. Tällöin aloin vasta kunnolla uskoa parantumiseeni.
Toisen kerran huomasin pari kuukautta myöhemmin (kesällä 2009) että ahdistukset eivät enää olleetkaan päivittäisiä ja viikkoon sisältyi rentoja ja nautinnollisiakin päiviä. Tästä on menty hiljalleen ylöspäin ja ensimmäisen kerran koin itseni täysin huolettomaksi ja terveeksi tämän kesän alussa 2010 (hyvä vointini kesti reilun kuukauden!). Kärsivällisyys on tässä sairaudessa ainakin koetuksella, parantumisen kun haluisi tapahtuvan välittömästi...
Nyt kun peilaan oloani vuotta taaksepäin, voin todeta että tämän vuoden puolella minulla on ollut ainoastaan yksi paha ahdistuskausi joka kesti viikon. Muuten olenkin voinut melkoisen hyvin mutta yksittäisiä päivän tai illan ahdistuksia on edelleen silloin tällöin... Yritän nykyään ennakoida oloani ja suunnitella etukäteen rentoa päiväohjelmaa rankemmille kausille...
Mikäli tämä itsesuojelu näyttäisi toimivan, alan todellakin uskoa parempaan tulevaisuuteen :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti