Parantumisen partaalla

En ole pitkään aikaan taas jaksanut tänne kirjoitella mutta aina välillä blogi muistuttaa olemassaolostaan. Päivityksiä tilanteeseeni nyt puolentoista vuoden ajalta:

• En ole kokenut tosi pahoja ahdistuskausia vuoteen (!!!)
• Edellinen paha ahdistuskausi oli viime vuoden keväällä ja johti lääkityksen vaihtoon. Olin todella syvässä masennuksessa lähes kuukauden ajan
• Koen olevani melko tasapainoinen ja onnellinen suurimman osan ajasta
• Edelleen, etenkin stressikausina, saatan olla ahdistunut pari päivää mutta tämä on lajiltaan "kevyempää" ja siis myöskin siedettävää ahdistusta :-)
• Opintoni ovat edenneet melkein valmistumiseen asti ja tiedossa on myös työpaikka tulevaisuudelle

Kaiken kaikkiaan siis tilanne näyttää melko hyvältä jos vertaa edellisiin kirjoituksiin. Edelleen siis on välillä alakuloisiakin hetkiä, surun, vihan ja ahdistuksenkin tunteita, mutta nämä ovat paljon siedettävämmässä muodossa nykyään ja sen lisäksi myös onneksi lyhytkestoisempia. Luultavasti olen oppinut tunnistamaan esimerkiksi stressioireitani jo ajoissa jolloin voin tehdä korjausliikkeitä elämääni vähän tehokkaammin ja välttämään pahimpia karikoita? Ehkä myös olen oppinut ottamaan vastoinkäymiset hieman paremmin.

Toinen asia mistä olen tainnutkin joskus aiemmin jo kirjoittaa on tunteiden erittely. Uskon että koen ahdistusta lähinnä silloin kun mikään muu tunne ei oikein sovi muottiin. Jossain vaiheessa panin merkille sotkevani esimerkiksi närästyksen tunteen ahdistukseen. Muutenkin epämäääräinen fyysinen paha olo ahdistaa itseäni mutta toisaalta jos pystyn määrittelemään sen syyn, on helpompi päästä tunteesta eroon. Toinen fyysinen oire joka usein sekoittuu ahdistukseksi on painostavan ukkosilman aikana semmonen yleinen nihkeys. Uskon että kummatkin fyysiset oireet ovat semmoisia joita koen ahdistuksen aikana ja välillä syy-seuraus meneekin siis väärinpäin: ahdistus ei aiheutakaan närästystunteita vaan närästys ahdistuksen. Tämän oivaltaminen on saanut ahdistusten määrän yleisesti vähenemään :-)

Uskon myös että kärsin jollain tasoin heittelevästä verensokerista, josta johtuen mielialani saattaa heitellä. Tämän hoitoon en ole vielä löytänyt selkeää ratkaisua muuta kuin yritystä tasapainoittaa ruokailutottumuksia... En tiedä kuinka tavallista muille tämmöiset tunteiden sekoittumiset ovat mutta uskoisin etteivät niinkään epätavallisia, itse kun ainakin olen ahdistuksissani ja masennuksissani melko yliherkkä ja reagoin kaikkeen.

Terapiaani on kestänyt nyt kaiken kaikkiaan reilut viisi vuotta ja aion jatkaa tätä vielä toistaiseksi. Voisin mahdollisesti selvitä jo tällä määrällä terapiaa elämän läpi mutta uskon myös että muutama vuosi lisää parantaisi yleisesti edellytyksiäni elämänhallintaan ja tasapainoiseen onnelliseen elämään, joten mieluummin jatkan tätä vielä vaikka parikin vuotta.

Juuri tällä hetkellä elämä siis hymyilee enkä keksi mitään ihmeempää kirjoitettavaa mutta eiköhän joku potku tule vielä jostain suunnasta vielä jossain vaiheessa :D