Aina joskus ahdistusten tai muuten rankan vaiheen jälkeen koen itseni todella vanhaksi. Tuntuu että ikäisekseni olen kokenut ihan liikaa kärsimystä enkä pysty käsittelemään enää enempää. Tunnen itseni ikivanhaksi sielultani vaikka ulkoisesti olenkin nuori aikuinen...
Tämä tunne on todella pelottava. Eilen illalla koin sen todella vahvana: olin turhautunut elämään, kaikki tuntui niin mitättömältä ja turhalta ja ylenkatsoin elämää. Ahdistuin siitä kun en ymmärtänyt mistä oloni johtui. Myös osasin nähdä tämänkin kuvaavan jotain itsetuhoisia piirteitä itsessäni.
Masentuneena olen välillä kuin maailmanlopunennustaja. Kaikki mahdolliset merkit tulkitaan mahdollisimman pessimistisesti. Luonnollisesti koin eilisen viittaavan siihen että olen menossa huonompaan kuntoon enkä ikinä parane. Optimisti ajattelisi taas että kuntoni on niin hyvä että pystyn kohtaamaan pelottaviakin tunteita. Hmmh. Tiedä häntä, juttelen tästäkin terapiassa.
Masennus on rankkaa ja ironiseksi sen tekee se että mitä parempaan kuntoon tulee, sitä valmiimpi mieli on käsittelemään vaikeita ongelmia. Eli kaikki ne asiat jotka on huonovointisena sysännyt syrjään tulevat vastaan. Parantuminen ei siis ainakaan omalla kohdallani ole vielä paljoakaan keventänyt elämääni. Uskon tämän tosin kyllä tapahtuvan siinä vaiheessa kun vanhat velat on kuitattu... Toivottavasti...
Viitaten edelliseen kirjoitukseeni kuvittelin jotenkin aluksi että blogiani lukisivat muut kohtalotoverit. Nyt kun itse vasta kolmen vuoden kuluttua huomaan uskaltaneeni lukea toisen masentuneen blogia ymmärrän että askel kohdata muitten ongelmia omassa ahdistuksessaan voi olla liian korkea. Kuitenkin olisi kiva kuulla muittenkin kokemuksia samoista aiheista - onko minun tapani käsitellä asioita tavallinen? Miten parantumisprosessini eroaa muista tarinoista? Tässä sairaudessa kun on välillä niin yksin...
Mä luin tän jo silloin kun olit kirjottanut muta näköjään unohdin sen kommentin sitten jättää.
VastaaPoistaItsekkin olen huomannut tämän "mitä parempaan kuntoon tulee, sitä valmiimpi mieli on käsittelemään vaikeita ongelmia."
Mulla itselläni on nyt hyvä kausi menossa ja vihdoinkin olisi mahdollisuus avata niitä kipeimpiä juttuja, mutta tiedän että sitten taas ahdistun niistä asioista ja nyt haluisin vaan nauttia hyvästä kaudesta. Miksi ikinä ei ole hyvä?
Tiedän tunteen!! Olisi kiva kun voisi ottaa ihan reilusti "lomaa" masennuksesta vaikka puoli vuotta joutumatta käsittelemään ongelmiaan :D Mutta nyt kun olen paremmassa kunnossa, olen toisaalta onnellinen että olen jaksanut kahlata kaiken sen mudan ja paskan läpi mitä masennuksessa täytyy... Jaksamista sinullekin :-)
VastaaPoista